Työturvallisuus haastaa yrityksiä myös kriisiaikana

Korona vei työt kotioloihin ja työturvallisuuskorttikoulutukset verkkoon.

Yksi kollega lupasi joskus tarjota lounaan jokaiselle, joka keksii työpaikalta yhden asian, joka ei vaikuta työturvallisuuteen. Hänen työkaverinsa huomasivat pian, ettei ilmaisia lounaita ole – niin merkityksellinen asia työturvallisuus on.

Asianmukaisesti hoidettu työturvallisuus luo työyhteisöön turvaverkon, joka edistää hyvinvointia ja helpottaa kaikkien arkea. Työturvallisuuteen ja -hyvinvointiin sijoittaminen tuo myös moninkertaisen hyödyn tuottavuuden kasvuna, kun prosessit selkeytyvät ja osaaminen vahvistuu. Työntekijän hyvinvoinnin myötä työmotivaatio paranee ja kaikki voittavat.

Kun korona vei monen työt kotioloihin, työturvallisuuden piiri kasvoi entisestään. Olisiko nyt aika miettiä yhdessä, että kaikki on hoidettu asianmukaisesti? Voi olla, että kiireessä on jotain olennaista jäänyt tekemättä.  Työturvallisuutta edistävät työturvallisuuskorttikoulutukset olemme siirtäneet karanteeniaikana toteutettavaksi verkossa. Tämä on toiminut hyvin ja osallistujille se on helppoa, kun koulutukseen voi osallistua vaikka omalta kotisohvalta. Riittää, kun on web-kameralla varustettu tietokone nettiyhteydellä.

Yrittäjillekin tämä korona toi yllättävän käänteen, jossa todella mitataan mihin rahkeet riittävät. Se on vähän kuin ampuisi liikkuvaa maalia aseella, jonka kantomatkaa ei tiedä. Näissä kriittisissä olosuhteissa pätevät samat totuudet kuin normioloissa. Kun asiat ovat menossa huonoon suuntaan, ei kannata itse ajelehtia myötävirtaan, vaan nousta rohkeasti aallonharjalle.

Investoimalla työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin sijoittaa tulevaisuuteen. Ota yhteyttä, niin käydään yhdessä läpi sinun työyhteisösi kriittiset pisteet. Nyt on hyvä hetki korjata epäkohtia, sillä kukapa meistä ei haluaisi olla iskukunnossa kun korona hellittää.

ESKO VAINIONPÄÄ
Safeco Oy
puh. 044 083 007
www.safeco.fi


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lakiseurantapalvelu vahvistaa työturvallisuutta